Aiemmassa tekstissä viittasin itseeni idearikkaana ihmisenä. En nyt väitä, että kaikki ideani ovat olleet ihan huippuja ja jokaisesta on poikinut jotain aivan mahtavaa. Mutta jos ideoistani 2/10 olisi yleishyödyllisiä, auttaisi työn sujuvuutta tai asiakkaita tai parhaimmillaan molempia, se riittäisi. 

Olen parhaimmillani, kun ideoita tulee paljon ja olen innostunut kehittämään toimintoja. Työelämässä olen kohdannut pääasiassa pessimistejä, jotka tarttuvat ideoihini ajatuksella "miksi se EI voisi toimia". CRASH! Se siitä ideasta. 

Seuraavaksi työmotivaationi alkaa laskea ja ideointi alkaa tyrehtyä. Tunnen olevani kuin loppuunsyöty käpy, jonka orava tiputtaa maahan tyhjänä. Ei enää annettavaa. Alan passivoitua, menen moodiin "olen vain töissä täällä". Kuvainnollisesti alussa minulla olisi ollut paljon siemeniä, joista hyvällä maaperällä olisi voinut kasvaa ainakin yksi iso kuusi ja siitä ajan kanssa metsä, joka hyvin hoidettuna tulisi antamaan paljon.

Tykkään etsiä porsaanreikiä. 

Lisää vastuuta, vähän valtaa

Olen luontainen vastuunottaja. Siitä olen kärsinyt organisaatioissa. Olen herkästi ottanut uusia vastuualueita vanhojen lisäksi, samalla palkalla tietenkin. Lopulta on jäänyt tunne, etten hanskaa kunnolla yhtäkään vastuualuetta tai siihen ei ole aikaa.  

Kuuntelin Ivan Puopolon Viisasten klubia, jossa Tere Sammallahti sanoi jotenkin näin, että "huonoin yhdistelmä on olla tyhmä ja ahkera". Se kolahti. Olen liian helposti sanonut "kyllä" ymmärtämättä, että samalla sekunnilla sanon jollekin tärkeämmälle.

Tiedostan omaavani 5-vuotiaan selkeän ajatusmallin: jos en saa olla mukana päättämässä, mitä leikitään, en halua olla leikissä mukana ollenkaan. Siksi minun on vaikea olla "pelkkä työntekijä".